Choice palvelee toimihenkilö-, asiantuntija- ja päällikkörekrytoinneissa sekä työnantajakuvan vahvistamisessa ja työntekijöiden sitouttamisessa turvallisuus-, riskienhallinta ja puolustusalan asiakkaitaan suunnittelu- ja insinöörityön parista konsultointiin ja data-analytiikkaan.
Turvallisuus-, riskienhallinta- ja puolustussektori näyttäytyvät houkuttelevana toimialana työnhakijjoille, sillä monet alan toimijat ovat tehneet jatkuvia rekrytointeja jo useamman vuoden ajan, osa varsin näyttävästi! Maailmantilanteen kuvantuessa erittäin riskisenä ja epävarmana, kiinnostus turvallisuuteen, varautumiseen ja puolustukseen luonnollisesti kasvaa myös työmarkkinoilla. Tästä huolimatta alan toimijoilla on ollut keskusteluidemme perusteella haasteita löytää ja saada osaavaa työvoimaa, jotka täyttävät myös Supon turvallisuusselvityksen kriteerit.
Suurin osa asiakkaistamme eivät ole tunnettuja, eikä niitä voi verrata Suomen poliisiin, Puolustusvoimiin tai Patriaan.
Myös tunnetuilla brändeillä on omat haasteensa nimenomaan työnantajabrändin ja työmarkkinoilla asemoitumisen näkökulmasta. Vaikka kaupallinen brändi olisi tuttu julkisesta keskustelusta, työpaikkaplatformeista tai mediakirjoittelusta, työnantajabrändiin liittyvää pohjatyötä ei ole välttämättä tehty huolella tai ollenkaan. On melko luonteva yleistys, että kun toimialalla on hyvin tai paremmin töitä tarjolla, toimialan yksittäisen yrityksen houkuttelevuuskin kasvaisi ikäänkuin automaattisesti. Näin harvoin tapahtuu varsinkaan pienemmissä yhtiöissä, tai etenkään jos yrityksissä ei ole aiemminkaan panostettu työnantajakuvan kehittämiseen ja työnantajatunnettuuden vahvistamiseen.
Vuonna 2025 saimme tehdä useita rekrytointi- ja työnantajakuvan kehittämisprojekteja muunmuassa seuraavanlaisille yrityksille, joiden kaikkien nimiä emme valitettavasti voi kertoa. Meitä meitä koskee tiukat salassapitosäännökset. Käytännössä kaikki kauttamme näihin asiakkuuksiin rekrytoidut henkilöt ovat myös käyneet läpi Supon turvallisuusselvityksen, mikä tuo oman twistinsä rekrytoinnin aikatauluun ja aloituksen ennakoitavuuteen. Kyvykkyydestämme palvella myös julkisen hankintalain piiriin kuuluvia organisaatioita kertovat kaksi puitesopimuskilpailutuksen myönteistä päätöstä vuonna 2025. Toinen oli VTT ja toinen kansainvälinen puolustus- ja teknologialan yhtiö.
👉🏼 Varaa tapaaminen suoraan kalenterista ja vaihdetaan kuulumiset ja katsotaan, miten voin olla avuksi!