Asiakascaset
Employer Branding

Työntekijöiden ääni osaksi strategiaa – Case HögforsGST

HögforsGST Oy on suomalainen, korkeatasoisten lämmitys- ja jäähdytysratkaisujen valmistukseen, myyntiin ja markkinointiin erikoistunut yritys. HögforsGST on Pohjoismaiden johtava lämmönjakokeskustoimittaja, jonka kehittämät modernit Fiksu- ja HybridHEAT-lämmitysratkaisut vähentävät lämmityksen päästöjä ja kustannuksia. HögforsGST:n kaikki tuotteet valmistetaan Suomessa Leppävirralla. HögforsGST:llä on kattava myyntiverkosto ympäri Suomen sekä tytäryhtiöt Ruotsissa ja Norjassa. HögforsGST työllistää yhteensä 150 alan ammattilaista ja merkittävä osuus yli 30 miljoonan euron liikevaihdosta tulee viennistä.

Lähtötilanne & tavoite

HögforsGST:n strategiassa oli tunnistettu kriittisiä profiileja rekrytointiin liittyen – seuraavan kahden vuoden aikana kasvua tukemaan tarvittiin noin 10 uutta asiantuntijaa. Onnistuakseen tulevissa rekrytoinnissa, asiakkaamme halusi lähteä luomaan pohjaa työnantajakuvatyölle herättääkseen kiinnostusta heille oikeiden osaajien keskuudessa. Yhteinen tavoitteemme oli ensitöiksi lähteä selvittämään HögforsGST:n vetovoima- ja erottautumistekijät.

Prosessi

Choice lähti kartoittamaan HögforsGST:n vetovoimatekijöitä laatimalla sisäisen kyselyn yrityksen henkilöstölle. Tavoite oli kysyä osaajilta itseltään, miksi he valitsevat työskennellä HögforsGST:llä, mihin he ovat yrityksessä erityisen tyytyväisiä, ja mikä erottaa HögforsGST:n työnantajana muista yrityksistä. Kyselyn datassa nousi todella paljon positiivisia vastauksia. Seuraava prioriteettimme oli löytää näistä tärkeimmät, erottuvimmat ja asiakkaan strategisia tavoitteita parhaiten tukevat vetovoima- ja erottautumistekijät. Workshopissa syvennyttiin vetovoima- ja erottautumistekijöihin ja keskusteltiin niistä vielä lisää osaajien kanssa. Keskustelimme muun muassa yhdessä siitä, mitkä tekijöistä ovat osaajakohderyhmissämme erityisen kiinnostavia – ja miksi.

Projektin yhteydessä otimme myös valokuvia henkilöstöstä rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajamielikuvan kehittämiseen.

Lopputuotos

Choice kokosi HögforsGST:lle yhteenvedon kyselyn ja workshopin tuloksista sekä loppudokumentin, joka sanoitti asiakkaan vetovoima- ja erottautumistekijät. Loppudokumenttiin kirjattiin muun muassa yrityksessä etenemismahdollisuudet, ylpeys omasta työstä, tuotteista ja tuotekehityksestä sekä oman työn merkityksellisyys.

Vetovoima- ja erottautumistekijöistä muotoiltiin kärkiviestit, joita voidaan hyödyntää kaikissa asiakkaan työnantajakuvasisällöissä, kuten urasivuilla ja rekrytointi-ilmoitusten teksteissä. Lisäksi Choice laati asiakkaalle työnantajakuvasuunnitelman, jossa oli ehdotukset konkreettisista askelista osaajakohderyhmien tavoittamiseen ja tärkeiden viestien välittämiseen heille.

Markus Rantsi, Marketing Manager, HögforsGST:

“Choicen kanssa toteutettu projekti ja sen kysely antoi meille hyvän kuvan siitä, mikä on  henkilöstöllemme tärkeää. Saimme konkreettisia esimerkkejä siitä mitä he arvostavat meissä niin työnantajana kuin yrityksenäkin. Näitä esimerkkejä olemme pystyneet tuomaan paremmin esille urasivujemme sisällöissä sekä yleisessä markkinointiviestinnässämme. Lisäksi olemme saaneet kyselyn koonnista hyvää dataa brändistrategiamme työstämiseen. Henkilöstön ääni on todella tärkeä. Heidän tulee pystyä allekirjoittamaan brändimme ydinasiat ja vaikuttamaan siihen, millä tavalla viestimme ulospäin.

Yhteistyö Choicen kanssa oli mutkatonta ja joustavaa. Kysely oli hyvin koostettu ja laadukas, ja prosessi eteni koko ajan hyvin, emmekä joutuneet missään välissä odottelemaan seuraavaa vaihetta. Projekti meni maaliin alusta loppuun saakka saumattomasti.”

Voimmeko olla avuksi? Pyydä näkemys tai tarjous. 

Kiinnostuitko yhteistyöstä tai haluatko ymmärtää enemmän työnantajakuvalähtöisestä rekrytoinnista? Jätäthän yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä kahden arkipäivän sisällä. Akuuteissa osaajatarpeissa kannattaa soittaa suoraan ammattilaisimme. Yhteystiedot löydät täältä. 

Tutustu myös

  • Aki Hakkarainen, Rejlers Finland Oy: ”En suosittele Choicea kilpailijoillemme.”

    Rejlers Finland on Pohjoismaiden suurimpia ja nopeimmin kasvavia teknisen alan asiantuntijaorganisaatioita. Työntekijät ovat tärkeä osa Rejlersin kasvua ja kehittymistä. Choice toteutti vuonna 2021 Rejlersille EB-konseptoinnin ja rekrytointeja.
  • Elise Wuokko, Human Resources Specialist, Talenom Oyj: ”Choice on kumppani, joka on kuin työkaveri.”

    Talenom lähti yhteistyöhön Choicen kanssa löytääkseen potentiaaliset osaajat tiiminsä. Choicen ja Talenomin yhteistyö koostuu rekrytointien tukemisesta taktisen rekrytointimarkkinoinnin keinoin sekä systemaattisesta työnantajamielikuvan kehittämisestä sisällöntuotannon ja digimarkkinoinnin avulla.
  • Antti Kirjavainen, CEO, Recover Nordic Finland: ”Konsernin muissa maissa on herätty benchmarkkaamaan Suomen tekemistä.”

    Recoverin ja Choicen yhteistyö alkoi joulukuussa 2020, kun Recoverille tuli tarve löytää uusia osaajia kasvunsa tueksi. Recover lähti etsimään rekrytointikumppania, mutta löysi kokonaisvaltaisen työelämäkumppanin, Choicen. 
  • Houkutteleva rekrytointiprosessi asiakkaan yrityskulttuurilla – Case Faros & Com

    Asiakkaallamme Faros & Comilla oli akuutti tarve toteuttaa kesän korvilla korvaushaku myyjän positioon. Rekrytoitava rooli ei ollut rekrytoinnin näkökulmasta helpoin, sillä se sisälsi tavoitteellista uusasiakashankintaa, joka on työnkuvana yleisesti haastava.