Skip to content

Mitä yhteistä on markkinoinnilla ja rekrytoinnilla?

Markkinointi vakuuttaa, viestii ja myy yrityksen tuotteita tai palveluita asiakkaille, rekrytointi myy työnantajuutta, kulttuuria, tehtävää ja tulevaisuutta potentiaalisille työntekijöille ja osaajille.

Tämän artikkelin kirjoittaja on työskennellyt yli 10 vuotta markkinointi-ja viestintätoimistossa ennen siirtymistään Choice HR:n johtotehtäviin henkilöstö-, rekrytointi- ja työnantajakuvan pariin. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 2019 ja sitä on päivitetty 2024 ja 2026.

Markkinoinnilla ja rekrytoinnilla on lähes hämmentävän paljon yhteistä. Itse kirjoitin ensimmäisen kerran vuonna 2008 silloisen yhtiömme Expressionin henkilöstöstrategiaan, että rekrytointi on markkinointia. Tuohon aikaan ei tunnettu suomenkielisiä termejä kuten työnantajabrändin rakentaminen ja markkinointi (Employer Branding and marketing) tai rekrytointimarkkinointi (Recruitment marketing). Sekä rekrytointi että markkinointi molemmat pyrkivät pohjimmiltaan saavuttamaan samankaltaisi tavoitteita: kohderyhmien tunnistamista, tavoittamista, puhuttelua, elämyksen ja kokemuksen muotoilua, toiminnan aikaan saamista sekä sitouttamista jne. Kyse on vuorovaikutteisesta prosessista, jossa tulee olla tavoitteellinen ja systemaattinen.

1. Sama perusprosessi (ns. suppilomalli)

Sekä markkinointi että rekrytointi voivat hyödyntävät niin kutsuttua konversiosuppiloa, etenkin, kun tehdään projektimuotoisia toteutuksia. Vaikka perinteinen suppilomalli on kehitetty aikoja sitten, siinä one edelleen validi peruslogiikka. Toki tekemisen tapa on muuttunut yksittäisistä projekteista jatkuvaan parantamiseen ja yhteistyöhön, mutta prosessi taustalla on kuitenkin edelleen hyvin validi.  Jotkut puhuvat inboundista, toiset smartboundista, mutta Choicella puhutaan kokonaisvaltaisesta henkilöstö- ja markkinointiosaamisesta, joita voidaan toteuttaa jatkuvan palvelun tai projektien mallilla. 

Vaihe Markkinointi Rekrytointi
Tietoisuus (Awareness) Potentiaalinen asiakas tiedostaa brändin. Potentiaalinen ehdokas tai työnhakija tiedostaa yrityksen työnantajana.
Kiinnostus (Interest) Asiakas tutustuu ihmisiin, tuotteeseen tai palveluun. Ehdokas tutustuu työpaikkailmoitukseen, yhtiöön ja kulttuuriin tai/ja ihmisiin
Harkinta (Consideration) Asiakas ymmärtää ja vertailee vaihtoehtoja. Ehhdokas pohtii, voisiko työantaja sopia hänelle sekä voisiko nykyisestä työstä lähteä etsimään uusia haasteita.
Päätös / Toiminta (Action) Asiakas ostaa tai hankkii palvelun tai tuotteen, antaa suostuksen kontaktointiin tai kuluttajaa brändisisältöjä. Ehdokas liittyy rekrypostituslistalle, osallistuu webinaariin, kuluttajaa urasivun tai blogin sisältöjä, verkostoituu yrityksen henkilöstön kanssa LinkedInissä, jättää avoimen hakemuksen tai hakee tiettyä tehtävää
Sitouttaminen (Retention) Asiakassuhteen hoito ja lisämyynti on jatkuvaa työtä, jossa kokemus, näkemys ja osaaminen ratkaisee Perehdytys (onboarding) on osa odotusten lunastamista ja työntekijäkokemus alkaa muotoutua jo ennen kuin henkilö on ollut päivääkään töissä. Tähän vaikuttaa johtaminen, viestintä, työn selkeys jne 

2. Brändi kaiken ytimessä

  • Markkinointi rakentaa yritys- ja palvelu/tuotebrändiä (Corporate / Product Brand).
  • Rekrytointi nojaa ja hyödyntää sekä muovaa työnantajabrändiä (Employer Brand).

Molemmat vaativat kirkkaan ja yksiselitteisen arvolupauksen:

  • Markkinoinnissa sitä voidaan kutsua Value Proposition (Miksi ostaisit meiltä?)
  • Rekrytoinnissa se on Employee Value Proposition / EVP (Miksi tulisit meille töihin?)

3. Kohderyhmäymmärrys ja kohdennus

Ei markkinoinnissa eikä rekrytoinnissa kannata puhutella "kaikkia", vaan on tunnistettava tärkeä ja olennainen kohderyhmä:

  • Markkinoinnissa luodaan ostajapersoonia ja ostajapolkuja (Buyer Personas).
  • Rekrytoinnissa määritellään hakijapersoonat ja luodaan talent polkuja (Candidate Personas, talent journeys).

Lisäksi voidaan hyödyntää suorakontaktointia (Li, email), maksettua mainontaa tai organista jakelua ja kohdennusta. LinkedIn, Meta, Google, TikTok jne ovat tärkeitä. Markkinoinnilla tavoitellaan monia eri tavoitteita kuten tunnettuutta, konversiota tai viestin vahvistamista tai muotoilua. Esimerkiksi passiiviset hakijat eivät etsi työpaikkoja alustoilta vaan heidät on saatava kiinnostumaan muuten.

4. Kokemus keskiössä

Nykyaikaisessa liiketoiminnassa kokemus ratkaisee, ja ehdokaskokemus ja asiakaskokemus ovat kummatkin prosessien ytimessä. 

  • Markkinoinnissa huono asiakaskokemus esimerkiksi verkkokaupassa johtaa ostoskorin hylkäämiseen ja negatiiviseen arvosteluun ja kivijalassa jaloilla äänestämiseen tai julkiseen arvosteluun.
  • Rekrytoinnissa kankea hakulomake, huono viestintä tai heikko haastattelukokemus (Candidate Experience) saa parhaat osaajat miettiväisesti, karkaamaan muihin prosesseihin tai jättämään leikin kesken. karkaamaan kilpailijalle.

Huomio: Huono hakijakokemus voi vahingoittaa myös myyntiä ja liiketoimintaa, pettynyt työnhakija saattaa kieltäytyä olemasta enää yrityksen asiakas tai levittää yrityksestä negatiivisia kokemuksia. 

5. Data ja analytiikka

Sekä rekrytointi että markkinointi ovat muuttuneet vuosien saatossa fiilispohjaisesta tekemisestä vahvasti dataohjatuiksi aloiksi, ja dataa on saatavissa monista eri pisteistä:

  • Markkinoinnissa mitataan esim.: CAC (Customer Acquisition Cost), CTR (Click-Through Rate), konversioprosenttia, LTV (Customer lifetime value) jne.
  • Rekrytoinnissa mitataan: CPH (Cost Per Hire), hakijakonversiota (Cost per applicant), Time-to-Hire -aikaa ja eri rekrytointimarkkinointikanavien ROI:ta.
Markkinointi myy yrityksen tuotteita tai palveluita asiakkaille, rekrytointi myy yhtiötä työnantajana, yrityksen kulttuuria, tehtävää, tulevaisuutta potentiaalisille työntekijöille.
 
Choicen tiimistä merkittävä osa on työskennelyt markkinoinin parissa ja tuntee vaikuttamisen, viestinnän ja brändin mekanismit kuin omat taskusta. 
 

--> Varaa tästä tapaaminen! ☎️

Ota yhteyttä

Päivi Lehtonen

Päivi Lehtonen

Päivi has been active in the workforce and as an entrepreneur for over 20 years in the fields of marketing, sales promotion, HR, and the creative industries. She has conducted over 500 recruitments and/or direct searches for managerial and specialist positions during her career, and has recruited, trained, and retained over 1,000 people for a field sales organization across 14 cities. Päivi is also a certified assessor and has received multiple awards for her expertise.

LinkedInissä

Varaa tapaaminen